Opetussuunnitelma kokonaan |
Laajasalon
ala-asteen opetussuunnitelman tiivistelmä opetuslautakunnan
suomenkielistä jaostoa varten
Me luomme
hyvät oppimisen
mahdollisuudet. Tavoitteenamme on ajanmukaiset tiedot ja taidot.
Haluamme
yhdessä kotien ja ympäristön kanssa auttaa lasta
kasvamaan vastuulliseksi ja
itsetunnoltaan terveeksi. KOULUN KASVATUS- JA OPPIMISTAVOITTEET Laajasalon
ala-asteen
tavoitteena on tukea lapsen kasvua ihmisyyteen ja eettisesti
vastuukykyiseksi
yhteiskunnan jäseneksi sekä antaa hänelle
elämässä tarpeellisia tietoja ja
taitoja. Koulun
kasvatustavoitteet:
Opetuksen
tavoitteena on,
että oppilaat omaksuvat perustiedot, -taidot ja -valmiudet.
Näihin kuuluu mm.
ajattelutaitojen kehittyminen. Opiskelussa pyritään ottamaan
huomioon
ongelmakeskeisyys, asioiden oma oivaltaminen ja päättelykyvyn
edistäminen.
Oppilaita kannustetaan itsenäiseen tiedonhankintaan. Oppimistilanteisiin pyritään sisällyttämään toiminnallisuutta, elämyksellisyyttä ja kytkentöjä käytännön elämään. Tavoitteena on, että oppilaasta kehittyisi omasta työskentelystään ja oppimisestaan vastuussa oleva oppija, joka kykenee työskentelemään yhdessä muiden kanssa.
mul=musiikkilinja Valinnaiskurssit ovat taito- ja taideaineita. KIELIOHJELMA ·
Kolmannelta
luokalta alkavat A-kielet ovat englannin ja ruotsin kieli. ·
Neljänneltä
luokalta alkavat A-kielet ovat englannin, ruotsin ja saksan kieli. KOULUN
PAINOTUKSET
Laajasalon
ala-asteen
sisäiset painotukset ovat musiikkikasvatus ja tieto- ja
viestintäteknologia. vuosiluokilla
3-6 on lisäksi
musiikkilinja/-luokka, jonne oppilaat valitaan soveltuvuuskokeilla. Musiikki Painotetun
musiikkikasvatuksen tavoitteena on mahdollisimman hyvien perustaitojen
ja
-tietojen omaksuminen musiikin eri osa-alueilla. Musiikkia on yksi
lisätunti
viikossa luokilla 2-6. Musiikkilinjalla on luokilla
3-6 musiikkia neljä tuntia viikossa. Tavoitteena on, että
oppilas omaksuu
syvennetyt tiedot ja taidot musiikista ja perusvalmiudet
bändisoittoon. Tietotekniikkaa
voidaan käyttää myös musiikissa. Oppilaat saavat
runsaasti esiintymiskokemusta
esimerkiksi kuoro-, orkesteri-, ym. musiikkitoiminnasta. Oppilaat
valitaan
musiikkilinjalle soveltuvuustestien perusteella. Tieto-
ja viestintäteknologia Yleiset
tavoitteet: ·
Oppilaalle
annetaan mahdollisuus harjaannuttaa ja hyödyntää
tietoteknologian työvälineohjelmia
mahdollisimman laajasti eri oppiaineissa ja oppimistilanteissa. ·
Oppilas
oppii
tietotekniikan termien oikean käytön. ·
Oppilas
käyttää
tietotekniikkaa joustavasti työvälineenä. ·
Tutustutaan
tietoyhteiskuntaan. ·
Kehitetään
oppilaiden tiedonhankinta- ja viestintätaitoja. ·
Kehitetään
median kriittistä käyttöä ja verkkolukutaitoa. ·
Kiinnitetään
huomiota ohjattuun tietojen hakemiseen ja sen muokkaamiseen omaan
käyttöön. ·
Tieto-
ja
viestintäteknologian avulla pyritään antamaan oppilaalle
positiivisia oppimiskokemuksia. ·
Rohkaistaan
oppilasta tietotekniikan käyttöön. ·
Kannustetaan
oppilasta ilmaisemaan itseään luovasti ja
kehittämään yhteistyötaitojaan.
Valinnaiskurssit Neljännen
ja viidennen
luokan oppilaiden tuntimäärään sisältyy
valinnaiskurssin yksi vuosiviikkotunti.
Valinnaiskurssit ovat taito- ja taideaineita. Valinnaiskurssien
tavoitteet ja
sisällöt päätetään vuosittain. Kurssit
sisältyvät taito- ja taideaineiden
opetussuunnitelmiin. Musiikkilinjalaisille ei ole valinnaiskursseja,
vaan
tunnit ovat osana painotetun musiikin opiskelua.
Laajasalon
ala-asteella on
koulun ja alueen päiväkotien kanssa yhteisesti valmistettu
esi- ja
alkuopetuksen yhteistyösuunnitelma. Suunnitelmaa
päivitetään vuosittain
yhteisessä syksyn kokouksessa. Se muodostuu pysyvästä,
kiinteän yhteistyön
osasta ja vuosittaisesta toimintasuunnitelmasta. Suunnitelma on
opetussuunnitelman liitteenä. Lapsen esiopetuksen suunnitelmat
lähetetään
päiväkodeista rehtorille ennen esikoululaisten
siirtymistä kouluun. Koulussa
järjestetään
vuosittain ennen kouluun ilmoittautumispäivää koulun
tiedotustilaisuus niille
vanhemmille, joiden lapset ovat aloittamassa koulun
ensimmäisellä luokalla
seuraavana lukukautena. Tilaisuuteen kutsutaan myös
päiväkotien edustajia. Laajasalon
ala-asteen ja yläasteen nivellytysvaiheen yhteistyö pohjautuu
kevätkauteen,
jonka jälkeen 6. luokkalaiset siirtyvät yläasteelle.
Yhteistyö on
oppilashuollollista ja sen tavoitteena on oppilaskohtainen tiedonsiirto
ala-asteelta yläasteelle. Alueen yläasteen oppilasedustajat
käyvät myös
pitämässä ennen oppilaskohtaisia yläastevalintoja
omia tiedottamistilaisuuksiaan
joko yläasteen rehtorin tai oppilaanohjauksesta vastaavan
opettajan
järjestämänä. Opetussuunnitelmaa
tehtäessä on alueella pyritty toimimaan
yhteistyössä yhtenäisen perusopetuksen
takaamiseksi.
Kodin
ja koulun välinen yhteistyö rakentuu Laajasalon
ala-asteella koko koulun tasolla ja luokkatasolla. Koko koulun tasolla
yhteistyön perusrakenteita ovat koko koulun tai luokkatasojen
yhteiset
vanhempainillat, kolmikanta-arviointikeskustelut, avoimien ovien
päivät sekä
kodin ja koulunyhteiset lauantaikoulupäivät. Luokkatasolla
pidetään luokkien
omia vanhempainiltoja, huoltajien tapaamisia, vanhempaintoimikuntien ja
opettajien järjestämiä yhteisiä tilaisuuksia. Yhteistyömuodot
vaihtelevat vuosittain ja luokittain
riippuen esim. erilaisista luokkien tai koko koulun teemoista. Koulussa
toimii
myös rekisteröity vanhempainyhdistys, joka kokoontuu koululla
kuukausittain ja
johon osallistuu myös aina opettajakunnan edustaja. Kodin
ja koulun väliseen yhteistyöhön osallistuu
yhdessä opettajien kanssa myös oppilashuoltoryhmän
jäsenet esimerkiksi
huoltajaneuvotteluissa tai koulun yhteisiin tilaisuuksiin osallistuen.
Yhteistyö on koteja tukevaa ja auttavaa, ja voi kohdistua koko
kouluun, luokkaan
tai yksittäisiin oppilaisiin. Kodin
ja koulun välinen tiedottamisessa koko koulun
tasolla noudatetaan säännöllisen kuukausitiedottamisen
periaatetta. Koko koulun
tason tiedottamisesta vastaa rehtori. Koulun tiedotteet ovat
nähtävissä myös
koulun kotisivuilla. Syyskauden alussa toimitetaan koteihin kouluvuoden
toiminnasta kertova syystiedote, ja kevätkauden loppuessa
kouluvuoden
toimintakertomus, joka pitää sisällään
myös ennakkotietoa seuraavasta
lukuvuodesta. Opettajat
tiedottavat koteihin omilla
luokkatiedotteillaan koko luokan tasolla ja tarvittaessa myös
oppilaskohtaisesti yksilötasolla. Luokkatason tiedottamisesta
vastaa jokainen
opettaja itse, päävastuun ollessa tietenkin rehtorilla. Maahanmuuttajataustaisten
oppilaiden
huoltajatapaamisiin kutsutaan aina tarvittaessa tulkki. Opettaja on
vastuussa
tilanteen arvioimisesta etukäteen. Koulutiedotteita
käännätetään oppilaan
kotikielelle tarvittaessa. Oppilaat
osallistuvat
kolmikanta-arviointikeskusteluun tasa-arvoisina jäseninä.
Oppilaat voivat
osallistua kodin ja koulun väliseen yhteistyöhön koulun
vuosittaiseen
toimintasuunnitelmaan kirjatun suunnitelman mukaisesti joko koko koulun
tasolla
tai luokkatasolla. Suunnitelmia voidaan myös kehittää
lisää lukuvuoden aikana. OSALLISUUTTA VAHVISTAVAN TOIMINNAN JÄRJESTÄMINEN Koulun osallisuuden
kehittämisen
tavoitteena on kiinnostuksen herättäminen yhteisistä
asioista ja omien
vaikutusmahdollisuuksien tiedostaminen. Pyrimme tavoitteellisesti
lisäämään
oppilaiden osuutta koulun toiminnan suunnittelussa ja opettamaan
sekä vastuunkantoa
että osallistumisen merkitystä. Koulumme kuudesluokkalaiset
toimivat
koulutulokkaiden kummeina. Kummitoiminnan tavoitteena on
edistää ekaluokkaisten
sopeutumista kouluun. Laajasalon ala-asteella
toimii
oppilaskunta. Oppilaskunnan muodostavat kaikki koulun oppilaat.
Vuosittain
koulussa valitaan oppilaskunnan hallitus. Hallitukseen kuuluu yksi
oppilas
jokaiselta luokalta. Hallituksen varsinaisilla jäsenillä on
varaedustajat
samalta luokalta. Oppilaskunnan hallitus kokoontuu
säännöllisesti noin kerran
kuukaudessa. Oppilaskunnan hallituksen tarkoituksena on
edistää oppilaiden
osallisuutta, edistää kouluviihtyvyyttä ja vaikuttaa
koulun asioihin.
Oppilaskunnan työtä ohjaa kaksi opettaja. Koulussamme on
tukioppilastoimintaa.
Koulukuraattori toimii tukioppilaiden ohjaajana. Tukioppilaiden
tavoitteena on
toimia vertaistukena toisille oppilaille erityisesti kiusaamis- ja
riitatilanteissa ja edistää oppilaiden osallisuutta koulun
arjessa. OPPILASHUOLTOLaajasalon ala-asteella toimii
moniammatillinen
oppilashuoltoryhmä, jota johtaa rehtori. Ryhmän muita
jäseniä ovat laaja-alaiset
erityisopettajat, terveydenhoitaja, koulukuraattori ja koulupsykologi.
Oppilashuoltoryhmä
kokoontuu kerran viikossa. Oppilashuolto toimii Laajasalon
ala-asteella
suunnitelmallisesti ja omaa työtään arvioiden.
Lukuvuoden toimintasuunnitelma
vahvistetaan lukuvuoden alussa, ja toimintaa arvioidaan lukuvuoden
aikana sekä
lukuvuodenlopussa myös yhdessä opettajakunnan kanssa. Koulun
oppilashuollon
kehittämiskohteita mietitään vuosittain koulun
suunnittelupäivien yhteydessä
kouluvuoden alussa. Oppilashuoltoryhmässä
käsitellään oppilaiden
oppimiseen, terveyteen, tunne-elämään ja sosiaaliseen
hyvinvointiin liittyviä
asioita. Tavoitteena on, että jokaista oppilasta tuetaan oppimaan
omien
edellytystensä mukaisesti. Lisäksi oppilashuoltoryhmä
käsittelee luokkien ja
koko kouluyhteisön toimivuuteen vaikuttavia asioita ja tarjoaa
tukitoimia
edellytystensä mukaisesti. Oppilashuoltotyön onnistuminen
edellyttää yhteistyötä
huoltajien, kouluyhteisön jäsenten sekä
ulkopuolistentahojen kanssa.
Moniammatillinen verkostotyö edellyttää toimivaa
yhteistyötä terveydenhuollon,
sosiaalityön ja perhe- ja kasvatusneuvolan ja koulun
välillä.
Koulun ja alueen
iltapäivätoimintasuunnitelma laaditaan
kaupungin aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelman
runkoa noudattaen.
Alueen yhteistyöryhmän muodostavat leikkipuiston,
seurakunnan, järjestöjen ja
nuorisotalon edustajat ja koulun edustaja, joka toimii alueen aamu- ja
iltapäivätoiminnan koordinaattorina. Koordinaattori johtaa
alueellista
yhteistoimintaa, kerää alueen tietoja ja toimittaa ne
edelleen opetusvirastoon.
Tarkempi toteuttamissuunnitelma kirjoitetaan vuosittain koulun
toimintasuunnitelmaan.
Aihekokonaisuudet
toteutuvat koulussamme:
Koulun toimintarakenteita
ovat esimerkiksi oppilaskunnan
toiminta, päivänavaukset, retket, juhlat, tapahtumat jne.
Koulun
toimintarakenteita ovat esimerkiksi oppilaskunnan toiminta,
päivänavaukset, retket,
juhlat, tapahtumat jne. Aihekokonaisuudet
toteutetaan alueellisesti yhtenäisen peruskoulun
näkökulmasta. Aihekokonaisuuksien
toteuttamisessa otetaan huomioon koulun lähiympäristön
ja Helsingin tarjoamat
mahdollisuudet. Aihekokonaisuuksia toteutetaan mahdollisuuksien mukaan
yhteistyökumppaneiden
kanssa. Aihekokonaisuuksissa
Laajasalon alueen kouluissa
painotetaan laajasalolaista näkökulmaa, joka toteutuu
parhaiten seuraavissa
aihekokonaisuuksissa: ”Vastuu ympäristöstä,
hyvinvoinnista ja kestävästä
tulevaisuudesta” sekä ”Kulttuuri-identiteetti ja
kansainvälisyys”. Alueen
koulujen yhteisenä tavoitteena on perehdyttää oppilaat
omaan kulttuurihistorialliseen
ja luonnon ympäristöön sekä lisätä oman
alueen paikallistuntemusta ja arvostusta.
Oppilaat tutustutetaan alueen kulttuuri- ja liikuntapalveluihin
sekä
harrastemahdollisuuksiin ja ohjataan alueelle luonteenomaisen
merellisen
ympäristön tutkimiseen, suojeluun ja
virkistyskäyttöön.
Laajasalon
ala-asteella oppimista ja työskentelyä koskeva
arviointipalaute annetaan
oppilaalle ja huoltajalle:
-
1.-4.-luokka-asteet sanallinen todistus -
5.-6.-luokka-asteet numerotodistus
Koulussa
arvioidaan monipuolisesti oppilaiden
opintojen edistymistä, oppilaan työskentelyä ja
käyttäytymistä. Lukuvuoden
alussa oppilaat asettavat itselleen
tavoitteita, joiden saavuttamista seurataan lukuvuoden aikana. Koulussa
järjestetään arviointiviikko marraskuussa.
Oppilaan, huoltajien ja opettajien yhdessä käymällä
arviointikeskustelulla sekä
kirjallisella palautteella annetaan tietoa, pyritään
ohjaamaan ja kannustamaan
opiskelua sekä kehittämään oppilaan
edellytyksiä itsearviointiin. Tarvittaessa
käydään muita keskusteluja. Oppilas
saa palautteen edistymisestään kirjallisesti
maaliskuussa. Edistymisen arvioinnissa käytetään
yhteistä lomakkeistoa. Oppilas
saa lukuvuositodistuksen lukuvuoden
viimeisenä koulupäivänä. Todistuksessa oppilaan
suorituksia arvioidaan numeroin
tai luokitteluasteikkoon perustuen. Arviointia voidaan
täydentää sanallisesti. Opettaja havainnoi ja kirjaa oppilaan
tietoihin,
taitoihin, asenteisiin ja käyttäytymiseen liittyviä
asioita lukuvuoden aikana. Arvioinnissa valtakunnalliset kuvaukset
oppilaan
hyvästä osaamisesta luovat puitteet arvioinnille. Sanallisen
arvioinnin
todistuksessa kohta 'hyvin' ja arvosana 8 tarkoittavat valtakunnallisen
hyvän
osaamisen saavuttamista. Arviointikeskusteluissa hyvän osaamisen
kuvausta
voidaan käyttää, kun pohditaan oppilaan edistymistä
ja sen hetkistä tilannetta. Oppilaalla ja huoltajalla on oikeus saada
tieto
arviointiperusteista ja niiden soveltamisesta oppilaan arviointiin
(esimerkiksi
vanhempainilloissa tai tutustumalla arviointiperusteisiin koululla).
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||